tiistai 30. joulukuuta 2014

Jamien täydellinen uunibroileri



Silloin tällöin tulee ostettua palvelutiskiltä kokonainen grillattu broileri. Hyväähän se on, mutta aina saman makuista. Tämä resepti on otettu suoraan Jamie Oliverilta, joka on aika hyvä kokki mielestäni. Jos tämä on Jamien mukaan paras uunibroileri, niin pakkohan se on uskoa. Sen uskoo myös, kun maistaa lopputulosta. Herkkua!

Ei muuta kuin kaupan pakastealtaalle, paitsi jos on niin hyvin asiat, että löytää tuoreen broilerin, niin aina parempi. Tärkeintä broilerin valmistamisessa on kunnollinen sulattaminen. Parhaan lopputuloksen saa sulattamalla broileria hitaasti jääkaapissa, jopa kaksi vuorokautta. Mikäli broileri on jäinen laitettaessa uuniin, niin lopputulos on sitkeä ja kuiva. Tässäkin pitää muistaa myös lihan ottaminen huoneen lämpöön ainakin tuntia ennen kypsentämistä.

Loppu onkin sitten helppoa, tosin aika sottaista puuhaa. Aluksi kannattaa hienontaa tuoreet yrtit. Linnun vatsaonteloon hierotaan suolaa, pippuria ja rosmariinia. Itse käytän kuivattua rosmariinia, mutta tuore on parempi. Tämän jälkeen rintalihojen ja nahkan väliin tehdään tunnelit irrottamalla nahka sormia apuna käyttäen. Tehdään ikäänkuin tunnelit sormilla. Rintalastan kohdalta nahka saa jäädä kiinni. Tunneleihin laitetaan suolaa ja pippuria. Mausteet hierotaan rintalihoihin. Tämän jälkeen tunneleihin laitetaan noin puolet hienonnetuista yrteistä ja levitellään rintalihojen päälle.

Koipiin tehdään muutamia viiltoja veitsellä. Viiltoihin ripsautetaan suolaa ja pippuria sekä yrttejä. Broilerin päälle kaadetaan oliiviöjyä ja levitetään se ympäri broileria. Tämän jälkeen ripotellaan suolaa ja pippuria joka puolelle broileria reilusti. Lopuksi täytetään linnun vatsaontelo sitruunaviipaleilla ja sidotaan koivet yhteen esimerkiksi puuvillalangalla. Itse teen vatsaontelon suulla olevaan nahkaan reiän veitsellä ja pujotan vastakkaisen koiven reiästä läpi. Toisen koiven käännän reiässä olevan koiven alle.

Sopivan kokoinen uunivuoka laitetaan uuniin lämpiämään 225 asteeseen. Kun uuni on oikean lämpöinen, otetaan vuoka uunista, lorautetaan siihen oliiviöljyä ja asetetaan broileri siihen toiselle kyljelleen. Vuoka uuniin ja paistetaan viisi minuuttia. Vuoka uunista ja käännetään broileri toiselle kyljelleen. Taas uuniin viideksi minuutiksi. Vuoka ulos ja asetetaan lintu rintapuoli ylöspäin. Broileria paistetaan tunti 225 asteessa. Mikäli näyttää, että rinta alkaa palamaan, niin lämpöä voi laskea 200 asteeseen. Mukaan vuokaan voi laittaa kypsymään perunakuutioita. Itse teen yleensä lisäkeriisin.

Tunnin kuluttua on aika ottaa täydellinen uunibroileri ulos uunista. Oikean kypsyyden saa tarkastettua ottamalla toisen koiven irti. Mikäli koiven tyvessä on vielä punaista, kannattaa broileri laittaa takaisin uuniin hetkeksi. Vuoan pohjalle kertynyt liemi kannattaa käyttää kastikkeena riisille. Mikäli liemi on liian suolaista, lisää vettä sekaan. Uijui, että on hyvää!

Uunibroileri

1 broileri
1/2 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1/2 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä broilerin päälle ja vuoan pohjalle
1/2 sitruuna lohkoina
1/2 rkl suolaa
1/2 rkl rouhittua mustapippuria
2 tl kuivattua rosmariinia tai pari oksaa tuoretta



Perunasalaatti



Perunasalaatti sopii hyvin lisukkeeksi grillatun ruuan kanssa tai vaikkapa nakkien seuraksi uuden vuoden aattona. Salaatti vain paranee, jos sen antaa maustua ja tekeytyä jääkaapissa yön yli. Mikäli seuraavana päivänä tekee mieli rasvaista pitsaa, niin perunasalaatti toimii erinomaisesti kyytipoikana!

Perunasalaattiin kannattaa valita kiinteä perunalajike, ettei perunat mene muussiksi. Kesällä uudet perunat sopivat salaattiin erinomaisesti.  Silloin perunoita ei tarvitse kuoria. Näin talvella perunat kuoritaan ja paloitellaan sopivan pieniksi kuutioiksi ennen keittämistä. Keitinveteen lisätään hiukan suolaa. Pienet perunakuutiot kypsyvät hetkessä, joten kannattaa olla tarkkana, ettei keitä niitä liian pitkään. Heti kun perunat ovat kypsiä ja niistä on kaadettu keitinvesi pois, kaadetaan perunoiden päälle oliiviöljyä. Päälle ripsautetaan suolaa ja mustapippuria. Mukavan säväyksen antaa loraus valkoviinietikkaa. Sekoitellaan ja annetaan perunoiden jäähtyä. Perunat imevät kuumana hyviä makuja sisäänsä.

Kastikkeeseen pohjaksi laitoin kermaviiliä, majoneesia ja ruohosipuli-tuorejuustoa. Lisäsin massaan punasipulia, kun lähikaupasta ei löytynyt ruohosipulia. Kesällä kevätsipuli toimii erinomaisesti miedon makunsa takia! Mausteeksi laitoin Dijon-sinappia, mustapippuria, hienonnettua persiljaa ja hiukan piparjuuritahnaa. Lisäsin vielä sekaan kuutioitua suolakurkkua ja pienen kourallisen kapriksia. Laitoin massan jääkaappiin maustumaan siksi aikaa, että perunat jäähtyivät.

Massa sekoitetaan varovasti perunoihin tarjoiluastiassa. Tuorekelmu päälle ja huikean hyvä perunasalaatti laitetaan jääkaappiin odottamaan ruokailijoita. Nami, nami.

Perunasalaatti (tämä on noin kahdeksalle hengelle, ainekset puolittamalla noin neljälle)

16 keskikokoista kiinteää perunaa
2 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl valkoviinietikkaa

Maustekastike

2 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 dl tuorejuustoa
1 punasipuli/kourallinen ruohosipulia tai kevätsipulia
1 suolakurkku
1/2 dl kapriksia
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl piparjuuritahnaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 dl hienonnettua tuoretta yrttiä (esim. persiljaa, tinjamia tai basilikaa)

perjantai 26. joulukuuta 2014

Juustoiset jauhelihaburritot


Nämä jauhelihatäytteiset burritot ovat olleet meidän kestosuosikkeja jo monen vuoden ajan. Ne ovat helppoja ja nopeita tehdä. Maku on tietenkin huippuhyvä. Ainoastaan tortilla-lettujen sulkeminen vaatii vähän sorminäppäryyttä, koska täytettä tulee aina laitettua liikaa tortillan sisään.

Ensin tehdään jauhelihakastike. Jauheliha ja hienonnetut sipulit ruskistetaan paistinpannulla. Sitten lisätään tomaattimurska ja pavut liemineen. Tämän jälkeen lisätään mausteet ja annetaan kastikkeen muhia pannulla noin 10 minuttia.

Juustokastike valmistetaan kattilassa. Kattilaan laitetaan ruokakerma, jota kuumennetaan sen verran, että mukaan lisätty juusto sulaa. Tätä ei tarvitse keitellä sen enempää, pelkkä sekoittelu riittää. Kastike jätetään odottelemaan sen aikaa, että tortillat saadaan täytettyä.

Itse olen käyttänyt ihan tavallisia keskikokoisia vehnätortillalettuja. Pakkauksessa niitä on kahdeksan kappaletta. Letun keskelle nostetaan muutama ruokalusikallinen kastiketta ja lettu suljetaan reunat taittelemalla paketiksi. Pakkauksessa on yleensä taitteluohjeet. Toki letun voi rullata myös kääröksi, jos sorminäppäryys ei riitä. Kastikkeen annostelun oppii kokeilemella. Itse yritän laittaa kastiketta sisään niin paljon, kuin on mahdollista. Välillä kastike pursuu ulos, mutta se ei makua haittaa.

Paketit asetellaan vierekkäin uunivuokaan ja päälle kaadetaan juustokastike. Burritoja paistetaan uunissa 225 asteessa noin viisi minuuttia, kunnes kastike on saanut hiukan väriä. Herkkua!

Juustoiset jauhelihaburritot

400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa (mielellääm Mutti)
1 tlk papuja (itse käytän valkoisia papuja tomaattikastikkeessa)
1 kpl lihaliemikuutio
2 tl savupaprika-maustetta
1 tl kuivattua chiliä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl sokeria (esim. ruokosokeria)

Juustokastike

2 dl ruokakermaa
150 g raastettua juustoa (esim. emmental tai cheddar)

Tommi



torstai 25. joulukuuta 2014

Talvinen munatoti


Hyvä ja piristävä vaihtoehto glögille on munatoti. Munatoti eli eggnog on pohjois-amerikkalainen suosittu juoma, joka ei ole kovin tunnettu Suomessa. Se on yksinkertaista tehdä ja aivan törkeän hyvää! Halutessaan siihen voi laittaa terästykseksi jotain lempialkoholia, mutta alkuperäiseen reseptiin tulee rommia. Variaatioita on lukuisia, mutta elementteinä pitää olla maitoa, munia, sokeria ja muskottipähkinää.

Meillä sattui olemaan kaapissa viime kesästä jäänyttä Havana Club-rommia. Kiitoksia vain Villelle! Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Lämmitin maidon ja kerman kattilassa. Lisäsin ripauksen muskottipähkinää mausteeksi. Vatkasin munat ja sokerin kulhossa vaahdoksi. Lisäsin vaahdon ja rommin maidon sekaan sekoittaen vispilällä. Kaadoin juoman laseihin ja ripsautin pinnalle muskottia koristeeksi. Huh, huh, että oli hyvää. Onneksi rommia ei ollut enempää! :)

Munatoti

4 dl maitoa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
2 rkl fariinisokeria
1-2 dl rommia/konjakkia/viskiä/jallua/tms.
Ripaus muskottipähkinää maidon sekaan ja valmiin juoman päälle

Tommi



tiistai 23. joulukuuta 2014

Kanttarellirisotto



Joko kinkku alkaa tökkiä? Tekiskö mieli jotain muuta kuin laatikoita ja lipeäkalaa? Pyhien jälkeen voisi tehdä vaikka risottoa ja maistella huikean hyvää Italian herkkua. Risotosta tulee yleensä mieleen koulussa syöty irtonainen riisi, minkä seassa on pakasteherneitä. En tiedä miksi sitä edes kutsutaan risotoksi? Oikea risotto on kermaista, valuvaa, juustoista ja ennen kaikkea erittäin maukasta. Risotto on siitä monipuolinen ruoka, että siihen voi lisätä lähestulkoon mitä vain. Ihan perusrisotto toimii hyvin vaikka lisukkeena esimerkiksi kalalle.

Tärkeinta risoton teossa on oikea risottoriisi, keittotapa ja hyvä juusto. Risottoriisiä saa jokaisesta ruokakaupasta. Parmesaani on paras juusto risottoon, mutta itse käytän yleensä halvempaa Grana Padano-juustoa.  Moni varmaan ajattelee, että risoton tekeminen on työlästä, mutta keittämiseen menee vain 17 minuuttia. Ei muuta kuin kokeilemaan!

Tällä kertaa tein kanttarellirisottoa, kun sattui olemaan kanttarelleja pakastimessa. Ensin pilkotaan pari varsisellerin vartta ja sipulit. Samalla kannattaa laittaa kattilaan lämpenemään litra kana- tai vihanneslientä, mikäli haluaa kasvisversion. Hienoksi pilkottu sipuli, selleri ja ripaus suolaa laitetaan suurehkoon kattilaan oliiviöljyn kanssa ja kuullotetaan niitä pari minuuttia. Sekaan lisätään hienonnettu valkosipuli ja kuullotetaan hetki. Mukaan lisätään riisi ja aineksia pyöritellään muutama minuutti, siten että riisi muuttuu hiukan läpikuultavaksi. Lämpöä ei tarvita tässä vaiheessa paljoa.

Seuraavaksi lisätään valkoviini ja jatketaan hämmentämistä sen aikaa, että viini alkaa kiehua kevyesti. Kun näyttää sitä, että viini alkaa imeytyä riiseihin, on aika laittaa kauhallinen kuumaa, lähes kiehuvaa lientä kattilaan. Tässä vaiheessa lisätään sienet. Taas sekoitellaan ja hämmennetään. On tärkeää, että neste ei pääse haihtumaan kokonaan pois, vaan se poreilee hiukan koko ajan. Kun näyttää siltä, että neste on imeytynyt riisiin, lisätään taas kauhallinen lientä. Aina liemen lisäyksen yhteydessä lisätään hyppysellinen suolaa mukaan. Muista sekoittaa koko ajan. Riisin kypsymiseen menee aika tarkkaan 17 minuttia. Kun 15 minuttia on lisäilty lientä ja suolaa, on aika maistaa riisiä. Riisissä täytyy olla purutuntuma. Se ei saa olla kovaa, eikä täysin pehmeää.

Kun riisi tuntuu sopivan kypsältä, sammutetaan liesi ja sekoitetaan joukkoon voi, juusto ja ripaus mustapippuria. Risoton pitäisi olla mehukasta, kermaista ja valuvaa. Annoksen päälle voi laittaa vielä raastettua juustoa ja hienonnettuja varsisellerin lehtiä. Helppoa, vai mitä?

Kanttarellirisotto

1 litra kana-tai vihanneslientä (voi käyttää kuutioita, jotka lisätään litraan vettä)
2 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
2 varsisellerin vartta
1 valkosipulin kynsi
1 rkl suolaa
1 tl mustapippuria
400 g risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
70 g voita
100 g parmesaania ja tai esim grana padanoa
250 g sieniä

Hyvää joulua!

Tommi







perjantai 19. joulukuuta 2014

Pitaleipä nyhtöpossulla



Leivinuunin lämpöä tulee käytettyä hyväksi ruuanlaitossa näin lämmityskaudella. Siinä saa kaksi kärpästä yhdellä kertaa. Talo lämpiää ja ruuat valmistuvat siinä sivussa ihan itsestään. Parhaiten leivinuunissa valmistuvat pitkään haudutettavat ruuat, kuten karjalanpaisti, ribsit ja vaikkapa joulukinkku.

Itse olen hurahtanut näihin "sitkeisiin" ja vähemmän haluttuihin lihoihin. Ne ovat kuitenkin melko edullisia ja erittäin herkullisia pitkään kypsennettyinä.

Hommasin kaupasta noin kilon painoisen kassler-paistin ja päätin tehdä pitkästä aikaa pulled porkkia eli suomalaisittain nyhtöpossua. Tällä kertaa mukaan lähti valmiiksi marinoitu paisti, koska lähikaupassa ei ollut saatavana maustamatonta. Itse marinoimalla tai maustamalla tulee ehdottomasti paras lopputulos. Pesin paistin pinnalta pois marinadin ja kuivasin possun talouspaperilla. Hieroin pintaan kuivamausteseoksen ja varmistuin, että liha on ollut huoneenlämmössä ainakin tunnin. Kuivamarinadeja löytyy ruokakaupasta ja yksi suosikkini on saksalaisessa ruokakaupassa oleva Smoky BBQ- kuivamarinadi. Marinadeja voi, ja kannattaa tehdä itse. Niistä lisää sitten myöhemmin.  Tämän jälkeen laitoin paistin sopivan kokoiseen uunivuokaan alumiinifolion alle, vettä ei tarvitse lisätä. Uunin lämpötila oli 150 astetta, eli aika sopiva, koska leivinuuni jäähtyy pikkuhiljaa. Sähköuunissa sopiva lämpötila on noin 110 astetta. Paisti muhi uunissa yön yli, eli noin 12 tuntia. Uunin lämpötila oli pudonnut 90 asteeseen. Ei ollut enää yhtään sitkeää!

Lihasta oli tullut aika paljon maukasta nestettä, jonka kaadoin kattilaan. Sitten alkoi varsinainen nyhtäminen kahta haarukkaa apuna käyttäen. Huikean mureaa! Laitoin lihat paistinpannulle odottelemaan ja kaadoin päälle hiukan paistilientä. Lorauttelin päälle vielä valmista amerikkalaista grillauskastiketta. Kaikkea ei tarvitse aina itse tehdä, vaikka parasta saa vain itse tekemällä. Kesällä viimeistään teen taas itse grillauskastiketta!

Pitaleipätaikinan väsäsin paistin ollessa vielä uunissa. Kaupastakin niitä saa, mutta ne ovat aika pahoja. Pitaleipien tekeminen on helppoa ja mukavaa. Lopputulos on pienen vaivan arvoinen. Reseptejä on monia, mutta itse tein kuuden leivän taikinan lisäämällä kolmeen desiin vettä pussin kuivahiivaa, suolaa ja ripauksen sokeria sekä tietenkin vehnäjauhoja.  Laitoin joukkoon myös hiukan voisulaa. Pehmeän taikinan kannattaa antaa turvota kaksinkertaiseksi vaikka mikroaaltouunissa, niin kuin minä teen. Päälle sitä ei kannata tietenkään laittaa!

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, niin on aika pyöritellä siitä pötkö, joka leikataan kuuten yhtä suureen osaan. Itse painelin taikinapalloja jauhotetuilla käsillä uunipellille litteäksi ja lopuksi kaulin kaulimella noin puolen sentin paksuisiksi leiviksi. Leipien ei tarvitse olla virheettömiä, täysin pyöreitä, vaan ne saa olla käsintehdyn näköisiä. Pellillä olevia leipiä kohotellaan taas sen aikaa, että ne nousevat noin sentin korkuisiksi. Paistoin leipiä 250 asteessa noin viisi minuuttia, eli sen aikaa, että väriä tuli hiukan pintaan. Mikäli leipominen on mennyt nappiin, niin pitaleivät pullahtavat uunissa ja ne on helppo halkaista täyttämistä varten.

Pitaleivät ovat parhaimmillaan uunituoreina, joten ne kannattaa täyttää ja syödä samantien. Itse laitoin pohjalle paholaisen hilloa, jonka jälkeen paistinpannulla lämmitettyä nyhtöpossua. Possun päälle laitoin salaattia, tomaattia ja suolakurkkua. Lopuksi vihannesten päälle lorautin majoneesia. Itsetehtyihin majoneeseihin palataan myös myöhemmin.

Huh, että oli hyvää! Liha oli sormin pannulta napsittuna hiukan liian suolaista valmismarinadin takia, niin kuin pelkäsinkin, mutta leivän välissä sitä ei huomannut. Paholaisen hilloa saa kaupasta, mutta taas kerran, itse tekemällä tulee parasta.

Pitaleivät

3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
3 rkl voita
n. 5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (42 c). Lisää sulatettu voi, suola, sokeri ja hiiva. Sekoita ja lisää vehnäjauhoja sen verran, että taikinasta tulee pehmeä. Jauhota kädet, jos taikina tarttuu käsiin. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja laita vedottomaan paikkaan kohoamaan. Leivo pitaleipiä yllä kerrotulla tavalla ja paista 250-275 asteessa noin viisi minuuttia, kunnes leivät saavat väriä.

Tommi

perjantai 12. joulukuuta 2014

Ok. Ukko on aikalailla kahvilla blogin suhteen, mutta kai tämä alkaa pikkuhiljaa tästä hahmottua. Tarkoitus olisi aloittaa ruokablogin pitäminen, osin omasta ideasta, osin kaverin painostuksesta. Ruuan laittaminen on kiinnostanut minua koko aikuisiän. En oikein osaa sanoa, mistä kaikki alkoi ja miksi se on niin siistiä. Jokatapauksessa tykkään tehdä ruokaa ja ennenkaikkea syödä sitä!

Tähän blogiin alkaa tippumaan pikkuhiljaa kuvia, reseptejä ja tarinoita ruuanlaitosta sitä mukaa, kun jotain mainittavan arvoista pöytään ilmestyy. Toki kuvia olen vuosien varrella napsinut luomuksistani ja tulen käyttämään niitä alkuun. Ainoa ongelma on, että aika monet ruuat on tehty fiilispohjalta, joten reseptit ovat ehkä sinne päin.

Tykkään tehdä ruokaa lihasta, joten kasvisruokia ei tule kovin paljoa. Repertuaari tulee olemaan laidasta laitaan sushista savustettuun ja pitkään haudutettuun naudan rintaan. Toivottavasti blogi on mielenkiintoinen ja siitä on iloa muillekkin, kuin minulle.

enjoy, Tommi