Intohimoisen ruokaharrastajan ruuanlaitto-blogi. Kuvia ja reseptejä rennolla otteella. Maku on tärkein.
perjantai 26. joulukuuta 2014
Juustoiset jauhelihaburritot
Nämä jauhelihatäytteiset burritot ovat olleet meidän kestosuosikkeja jo monen vuoden ajan. Ne ovat helppoja ja nopeita tehdä. Maku on tietenkin huippuhyvä. Ainoastaan tortilla-lettujen sulkeminen vaatii vähän sorminäppäryyttä, koska täytettä tulee aina laitettua liikaa tortillan sisään.
Ensin tehdään jauhelihakastike. Jauheliha ja hienonnetut sipulit ruskistetaan paistinpannulla. Sitten lisätään tomaattimurska ja pavut liemineen. Tämän jälkeen lisätään mausteet ja annetaan kastikkeen muhia pannulla noin 10 minuttia.
Juustokastike valmistetaan kattilassa. Kattilaan laitetaan ruokakerma, jota kuumennetaan sen verran, että mukaan lisätty juusto sulaa. Tätä ei tarvitse keitellä sen enempää, pelkkä sekoittelu riittää. Kastike jätetään odottelemaan sen aikaa, että tortillat saadaan täytettyä.
Itse olen käyttänyt ihan tavallisia keskikokoisia vehnätortillalettuja. Pakkauksessa niitä on kahdeksan kappaletta. Letun keskelle nostetaan muutama ruokalusikallinen kastiketta ja lettu suljetaan reunat taittelemalla paketiksi. Pakkauksessa on yleensä taitteluohjeet. Toki letun voi rullata myös kääröksi, jos sorminäppäryys ei riitä. Kastikkeen annostelun oppii kokeilemella. Itse yritän laittaa kastiketta sisään niin paljon, kuin on mahdollista. Välillä kastike pursuu ulos, mutta se ei makua haittaa.
Paketit asetellaan vierekkäin uunivuokaan ja päälle kaadetaan juustokastike. Burritoja paistetaan uunissa 225 asteessa noin viisi minuuttia, kunnes kastike on saanut hiukan väriä. Herkkua!
Juustoiset jauhelihaburritot
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa (mielellääm Mutti)
1 tlk papuja (itse käytän valkoisia papuja tomaattikastikkeessa)
1 kpl lihaliemikuutio
2 tl savupaprika-maustetta
1 tl kuivattua chiliä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl sokeria (esim. ruokosokeria)
Juustokastike
2 dl ruokakermaa
150 g raastettua juustoa (esim. emmental tai cheddar)
Tommi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti