tiistai 23. joulukuuta 2014

Kanttarellirisotto



Joko kinkku alkaa tökkiä? Tekiskö mieli jotain muuta kuin laatikoita ja lipeäkalaa? Pyhien jälkeen voisi tehdä vaikka risottoa ja maistella huikean hyvää Italian herkkua. Risotosta tulee yleensä mieleen koulussa syöty irtonainen riisi, minkä seassa on pakasteherneitä. En tiedä miksi sitä edes kutsutaan risotoksi? Oikea risotto on kermaista, valuvaa, juustoista ja ennen kaikkea erittäin maukasta. Risotto on siitä monipuolinen ruoka, että siihen voi lisätä lähestulkoon mitä vain. Ihan perusrisotto toimii hyvin vaikka lisukkeena esimerkiksi kalalle.

Tärkeinta risoton teossa on oikea risottoriisi, keittotapa ja hyvä juusto. Risottoriisiä saa jokaisesta ruokakaupasta. Parmesaani on paras juusto risottoon, mutta itse käytän yleensä halvempaa Grana Padano-juustoa.  Moni varmaan ajattelee, että risoton tekeminen on työlästä, mutta keittämiseen menee vain 17 minuuttia. Ei muuta kuin kokeilemaan!

Tällä kertaa tein kanttarellirisottoa, kun sattui olemaan kanttarelleja pakastimessa. Ensin pilkotaan pari varsisellerin vartta ja sipulit. Samalla kannattaa laittaa kattilaan lämpenemään litra kana- tai vihanneslientä, mikäli haluaa kasvisversion. Hienoksi pilkottu sipuli, selleri ja ripaus suolaa laitetaan suurehkoon kattilaan oliiviöljyn kanssa ja kuullotetaan niitä pari minuuttia. Sekaan lisätään hienonnettu valkosipuli ja kuullotetaan hetki. Mukaan lisätään riisi ja aineksia pyöritellään muutama minuutti, siten että riisi muuttuu hiukan läpikuultavaksi. Lämpöä ei tarvita tässä vaiheessa paljoa.

Seuraavaksi lisätään valkoviini ja jatketaan hämmentämistä sen aikaa, että viini alkaa kiehua kevyesti. Kun näyttää sitä, että viini alkaa imeytyä riiseihin, on aika laittaa kauhallinen kuumaa, lähes kiehuvaa lientä kattilaan. Tässä vaiheessa lisätään sienet. Taas sekoitellaan ja hämmennetään. On tärkeää, että neste ei pääse haihtumaan kokonaan pois, vaan se poreilee hiukan koko ajan. Kun näyttää siltä, että neste on imeytynyt riisiin, lisätään taas kauhallinen lientä. Aina liemen lisäyksen yhteydessä lisätään hyppysellinen suolaa mukaan. Muista sekoittaa koko ajan. Riisin kypsymiseen menee aika tarkkaan 17 minuttia. Kun 15 minuttia on lisäilty lientä ja suolaa, on aika maistaa riisiä. Riisissä täytyy olla purutuntuma. Se ei saa olla kovaa, eikä täysin pehmeää.

Kun riisi tuntuu sopivan kypsältä, sammutetaan liesi ja sekoitetaan joukkoon voi, juusto ja ripaus mustapippuria. Risoton pitäisi olla mehukasta, kermaista ja valuvaa. Annoksen päälle voi laittaa vielä raastettua juustoa ja hienonnettuja varsisellerin lehtiä. Helppoa, vai mitä?

Kanttarellirisotto

1 litra kana-tai vihanneslientä (voi käyttää kuutioita, jotka lisätään litraan vettä)
2 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli
2 varsisellerin vartta
1 valkosipulin kynsi
1 rkl suolaa
1 tl mustapippuria
400 g risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
70 g voita
100 g parmesaania ja tai esim grana padanoa
250 g sieniä

Hyvää joulua!

Tommi







2 kommenttia: