Intohimoisen ruokaharrastajan ruuanlaitto-blogi. Kuvia ja reseptejä rennolla otteella. Maku on tärkein.
perjantai 11. joulukuuta 2015
Ankanrintaa
Blogi oli tauolla kesän ja syksyn, mutta nyt alkaa tippumaan reseptejä taas tasaiseen tahtiin. Naapurissa teurastettiin tänään pari nautaa, joten kohta päästään taas itse asiaan. Kulinaristinen ruokareissu on tulossa helmikuussa, muta siitä tulee tarinaa sitten tarkemmin.
Ankan liha on hyvin lihaisaa ja muistuttaa jopa naudan lihaa. Perinteinen ja mielestäni paras tapa valmistaa ankanrinta on paistaa se omassa rasvassaan. Niinkuin aina, liha otetaan hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Nahkaan tehdään salmiakkikuviot terävällä veitsellä. Mausteet hierotaan pintaan ja liha asetetaan kylmälle paistinpannulle nahkapuoli alaspäin. Liesi laitetaan päälle ja nahka paistetaan kauniin ruskeaksi irtoavassa rasvassa, jonka jälkeen otetaan myös toiselle puolelle kaunis paistopinta. Liha laitetaan uuniin 150 asteeseen noin 10 minuutiksi. Liha kääritään alumiinifolioon lepäämään.
Lisukkeena voi tarjota esimerkiksi nuudeleita ja wokkivihanneksia. Parhaat vihannekset saa tietenkin itse tekemällä. Itse olen käyttänyt paprikaa, sipulia, porkkanaa, sieniä ja fenkolia. Kasvikset freesataan nopeasti pannulla öljyssä. Joukkoon sekoitetaan soijakastiketta, chilikastiketta sekä ripaus suolaa, pippuria ja sokeria.
Viismauste ankalle
Tähtianis
Kaneli
Fenkoli
Neilikka
Anis
Kuivamausteet murskataan morttelissa tasaiseksi jauheeksi.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Ahvenburgerit
Nyt puhutaan vähän erilaisesta kalaburgerista. Katiskaan oli uinut kunnon körmyniska ja mietin, mitä yhdestä ahvenesta voisi tehdä? Siitähän saa kaksi ihan huippuhyvää filettä, mutta ei niillä vielä aikuisen miehen vatsa täyty. Entä jos fileet leivittäisi ja laittaisi sämpylöiden väliin? Sounds like a plan. Ahvenburgerit!
Fileoin ahvenen ja leivitin fileet tuttuun tapaan ensin vehnäjauhoissa, kananmunassa ja lopuksi suolalla, pippurilla ja savupaprikalla maustetussa korppujauhossa. Laitoin pannulle sulamaan reilun nokareen voita ja hiukan kasviöljyä. Paistelin fileet kullanruskeiksi miedolla lämmöllä muutaman minuutin molemmilta puolilta ja lopuksi lisäsin päälle hyvät viipaleet cheddaria sulamaan.
Laitoin paahtimeen paahtumaan Reissumies-ruissämpylän puolikkaat. Paistoin lopun munaseoksen pannulla ja jaoin sen kahtia. Täytteiksi laitoin ketsuppia, majoneesia ja rucolaa. Huh, huh ja nam, nam!
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
Pulled pork calzone
Tämä calzone syntyi freestylenä. Illalla teki mieli jotain suolaista "pikkupurtavaa". Jääkaapissa oli pulled porkin jämät, paprikaa ja chilituorejuustoa. Juustoa ei ollut pitsan päällisiksi. Hetkinen, maistuisiko calzone, hybridipitsa? You bet!
Valmistin normaalin pitsataikinan ja kohottelin sen kaksinkertaiseksi. Kaulin taikinan ohueksi levyksi leivinpaperin päällä. Levitin pulled porkkia, kuutioitua paprikaa ja chilituorejuustoa toiselle puolelle taikinaa. Taitoin tyhjän puolen täytteiden päälle ja suljin taskun reunat taittelemella. Pinnan viimeistelin voitelemalla oliiviöljyllä ja ripottelemalla merisuolaa sekä rosmariinia päälle. Paistoin calzonea 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Kaikin puolin toimiva paketti! Vain mielikuvitus on rajana täytteissä.
Pitsataikina
2,5 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
Liota kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola ja öljy. Lisää vähitellen vehnäjauhot sekoittaen. Vaivaa viisi minuuttia taikinaa ja lisää jauhoja tarvittaessa. Anna kohota kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa.
torstai 23. huhtikuuta 2015
Kylmäsavulohi bruschetta
Bruschetta on yleensä pieni alkupala, mutta tällä kertaa tein siitä ison jytkyn. Vuosia sitten söin vastaavan bruschetan ketjuravintolassa ja siitä lähtien se on kuulunut meidän ruokalistalle. Kaloreita ei kannata miettiä tämän leivän kanssa.
Valmistus on helppo. Ranskanleipä halkaistaan leipäveitsellä pituussuunnassa kolmeen osaan. Leipien päälle levitetään Hollandaisekastiketta. Itse käytän valmiskastiketta, mutta jos on taitoa ja aikaa, niin itse tehty on tietenkin parempaa. Kastikkeen päälle ladotaan kylmäsavulohiviipaleita, punasipulia, kapriksia, katkarapuja ja ripaus tilliä. Päälle raastetaan juustoa. Paistetaan 225 asteessa uunissa noin viisi minuuttia. Herkullista!
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Täytetyt paprikat
Hyvää ja helppoa arkiruokaa tai vaikkapa viikonlopun etkoille. Hommaa isoja paprikoita sen verran kuin ruokailijoita. Leikkaa paprikan kanta pois ja irrota siemenet sisältä. Leikkaa paprikoiden alaosa tasaiseksi, että ne pysyvät pystyssä. Laita paprikat uunivuokaan ja paahda niitä uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia, sen verran että ne mytivöityvät sopivan pehmeiksi.
Ruskista jauheliha ja sipulit paistinpannulla. Lisää mausteet, keitetty riisi ja juusto sekä kerma. Pilko kantaosaan jäänyt paprika ja lisää seokseen. Sekoittele ja täytä paprikat jauhelihaseoksella. Ripottele paprikoiden päälle raastettua juustoa ja kuorruta niitä 225 asteessa uunissa sen verran, että juusto sulaa. Maukasta!
Täytetyt paprikat
4 isoa paprikaa
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 lihaliemikuutio
1 tl kuivattua tinjamia
1 dl raastettua juustoa
1 dl ruokakermaa
1 dl keitettyä riisiä
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
Kuorrutukseen juustoa
maanantai 23. helmikuuta 2015
Pulled beef sandwich
Nyt päästään pikkuhiljaa omalle mukavuusalueelle. Blogin nimi Tommi's Diner viittaa Pohjois-Amerikkaan ja ravintoloihin, missä tarjotaan muunmuuassa pitkään kypsytettyjä liharuokia. Asiaan kuuluu usein savustus ja tarkoin varjellut mausteseokset ja marinadit. Lihana käytetään halpoja, sitkeitä ja vähemmän haluttuja ruhonosia. Maustaminen sekä pitkä ja matalassa lämpötilassa tehty kypsennys tekee kuitenkin ihmeitä lihalle. Liha on mureaa ja järisyttävän maukasta!
Hieroin naudanlapaan kuivamausteseoksen ja laitoin lihan jääkaappiin maustumaan yön yli. Seuraavana päivänä otin lihan jääkaapista kaksi tuntia ennen kypsentämistä. Savustin lihan samalla tavalla kuin naudan ribsit. Savustuksen jälkeen laitoin lihan uunivuokaan ja folion päälle. Liha leivinuuniin, missä lämpötila oli 150 astetta. Lapa muhi uunissa kuusi tuntia. Sähköuunissa sopiva lämpötila on 125 astetta. Vuokaan oli tullut maukasta lientä, minkä otin talteen. Lapa oli todella mureaa ja sen pystyi hienontamaan helposti kahdella haarukalla. Lorautin riivityn lihan päälle reilusti hyvää BBQ -kastiketta ja hiukan paistolientä. Ultimaattisen hyvää!
Lihan ollessa uunissa tein sämpylätaikinan. Sekoitin kädenlämpöiseen veteen suolan, oliiviöljyn ja hiivan. Lisäsin jauhot ja vaivasin taikinaa noin viisi minuuttia. Laitoin kulhon vedottomaan paikkaan ja odottelin, että taikina kohosi kaksinkertaiseksi. Vaivasin taikinan tangoksi ja paloittelin sen kuuteen yhtä suureen palaan. Muotoilin palat pitkulaisiksi ja laitoin ne uunipellille leivinpaperin päälle. Annoin kohota kunnolla liinan alla. Lopuksi voitelin sämpylät vedellä ja laitoin ne 250 asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. Laitoin uuniin myös lautaselle vettä pari desiä, jotta sämpylöihin tulisi vesihöyryn avulla rapea pinta.
Täytin sämpylät kahdella eri tavalla. Ensimmäisiin laitoin lihaa, coleslaw-salaattia, tomaattisalsaa, salaatinlehtiä ja suolakurkkuviipaleita. Toisiin laitoin lihaa, cheddar-kastiketta ja karamellisoitua sipulia.
Kuivamarinadi
1 tl suolaa
1 rkl ruokosokeria/fariinisokeria
2 tl savupaprikajauhetta
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl juustokuminaa
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl kanelia
Sämpylät
3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
5-6 dl vehnäjauhoja
Tomaattisalsa
3 tomaattia pilkottuna
1/2 sipuli pilkottuna
1/2 punainen chili hienonnettuna
2 tl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
Suolaa
Mustapippuria rouhittuna
Cheddarkastike
2 dl ruokakermaa
100 g cheddar-juustoa
Lämmitä kerma kattilassa. Lisää raastettu cheddar ja sekoittele. Cheddar-juustoviipaleet toimivat myös.
Karamellisoitu sipuli
3 sipulia
2 rkl öljyä
1 rkl sokeria
Suolaa
Kuori sipulit ja viipaloi ne renkaiksi. Kuullota paistinpannulla öljyssä ja lisää sokeri sekä suola. Sekoittele ja anna ruskistua miedolla lämmöllä.
1 tl suolaa
1 rkl ruokosokeria/fariinisokeria
2 tl savupaprikajauhetta
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl juustokuminaa
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl kanelia
Sämpylät
3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
5-6 dl vehnäjauhoja
Tomaattisalsa
3 tomaattia pilkottuna
1/2 sipuli pilkottuna
1/2 punainen chili hienonnettuna
2 tl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
Suolaa
Mustapippuria rouhittuna
Cheddarkastike
2 dl ruokakermaa
100 g cheddar-juustoa
Lämmitä kerma kattilassa. Lisää raastettu cheddar ja sekoittele. Cheddar-juustoviipaleet toimivat myös.
Karamellisoitu sipuli
3 sipulia
2 rkl öljyä
1 rkl sokeria
Suolaa
Kuori sipulit ja viipaloi ne renkaiksi. Kuullota paistinpannulla öljyssä ja lisää sokeri sekä suola. Sekoittele ja anna ruskistua miedolla lämmöllä.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Savustetut naudan ribsit ja coleslaw
En ole aiemmin valmistanut naudan ribsejä, mutta barbequen luvatussa maassa Amerikassa se on yleistä. Naapurissa teurastettiin pari sonnia ja tällä kertaa teurastaja otti talteen useamman pätkän ribsejä jauhelihaksi jauhamisen sijaan.
Valmistin ribsit samalla tavalla kuin porsaan ribsit. Hieroin Espanjasta ostamani kuivamarinadia lihan pintaan ja pyöräytin ympärille kelmun. Annoin lihan maustua yön yli. Tällä kertaa savustin lihan pallogrillissä. Savustuspöntössäkin homma onnistuu. Taittelin alumiinifoliosta tiiviin noin 10 x 10 cm kokoisen neliönmuotoisen pussin. Laitoin sisään hickory-pellettejä, joita olin tilannut netistä. Hickorylla lihasta tulee mielestäni lempeämmän makuinen , kuin esimerkiksi lepällä savustettuna. Taittelin pussin kiinni ja tein siihen pienen reiän veitsellä. Heitin pussin hyvän hiilloksen päälle ja laitoin ritilän paikalleen. Odottelin sen aikaa, että savua alkoi muodostua ja laitoin lihan ritilälle. Kansi päälle ja savustus alkoi.
Kääntelin lihaa noin 5 minuutin välein ja jatkoin savustusta niin pitkään, kuin savua riitti. Lihaan tuli kaunis grillattu pinta samalla. Savun loputtua laitoin lihan 150 asteiseen leivinuuniin uunivuokaan ja alumiinifolion päälle. Annoin lihan kypsyä hiljalleen noin viisi tuntia. Uunin lämpö oli laskenut hiukan yli 100 asteeseen. Otin lihat uunista ja leikkasin ne annospaloiksi kylkiluiden välistä. Levitin palojen päälle grillauskastiketta ja otin niihin vielä värin sähköuunissa grillivastuksen alla.
Liha oli todella mureaa ja savun maku juuri sopiva. Lisukkeeksi tein coleslawta. Raastoin pari porkkanaa raastimella ja pilkoin kaalia ohuiksi suikaleiksi. Laitoin ainekset kulhoon ja sekoittelin joukkoon valkoviinietikkaa, sokeria, suolaa ja mustapippuria. Lisäsin majoneesin ja sinapin. Sekoittelin ja laitoin jääkaappiin tekeytymään.
Coleslaw
2 porkkanaa raastettuna
1/4 keräkaali suikaleina
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
Mustapippuria rouhittuna
1dl majoneesia (kermaviiliä voi lisätä myös)
1 tl Dijon sinappia
maanantai 16. helmikuuta 2015
Osso Bucco
Tästä ei haudutettu liharuoka parane. Perinteinen italialainen herkku sopii mainiosti sunnuntain ulkoilupäivän kohokohdaksi näin talvella. Pata saa hautua miedossa lämmössä vaikka koko päivän. Osso Bucon taivaallinen ominaismaku tulee naudan potkakiekkojen luuytimestä. Pataruuan kanssa tarjotaan yleensä joko pastaa, perunaa tai polentaa, jota testasin itse tällä kertaa.
Osso Bucco-lihaa saa yleensä isommista marketeista. Liha otetaan huoneen lämpöön vähintään puoli tuntia ennen kypsentämistä. Kiekot pyöritellään vehnäjauhoissa ja niihin paistetaan paistinpannulla voissa kaunis ruskea pinta. Lihat laitetaan sivuun odottelemaan. Kuumalle pannulle kaadetaan viini ja sekoitellaan. Liesi laitetaan pois päältä.
Uunipata laitetaan liedelle. Lisätään öljy, pilkotut sipulit, paprikat, porkkana ja selleri. Kuullotetaan hetki ja kaadetaan pannulta viini sekaan. Annetaan muhia muutama minuutti. Lisätään säilyketomaatit ja mausteet sekä lihat. Kaadetaan lihalientä pataan sen verran, että lihat peittyvät. Pata saa muhia uunissa kannen alla 150 asteessa pari tuntia, jonka jälkeen 125 asteessa niin pitkään, että liha irtoaa luista helposti. Itse annoin padan olla uunissa kahdeksan tuntia. Oli ainakin mureaa!
Osso Bucco (neljälle)
4 potkakiekkoa
Vehnäjauhoa
Voita
1 iso sipuli
1 porkkana
1 varsisellerin varsi
2 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
2 dl valkoviiniä
1 tölkki säilyketomaatteja
2 dl lihalientä
4 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
1/2 dl tuoretta tinjamia hienonnettuna
1/2 dl tuoretta basikaa hienonnettuna
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
Päälle tuoretta hienonnettua persiljaa
Polenta
2 dl polentajauhoja
3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
1 dl raastettua parmesaania
1 tl suolaa
Rouhittua mustapippuria
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää jauhot koko ajan sekoittaen. Ota kattila pois liedeltä. Lisää sekaan koko ajan sekoittaen oliiviöljy, voi, juusto ja mausteet. Laita kansi päälle ja anna tekeytyä pari minuuttia. Kaada polenta leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä hiukan. Massasta voi leikata sopivia annospaloja. Palat voi nauttia sellaisenaan, paistaa pannulla öljyssä tai vaikkapa grillata.
maanantai 9. helmikuuta 2015
Rocky Road
Rocky Roadilla lähtee makeanhimo, eikä kaloreita kannata miettiä tätä herkkua syödessä. Valmistus on simppeliä. Pari paloiteltua suklaalevyä sulatetaan kulhossa vesihauteessa, eli kattilaan vettä kiehumaan ja kulho päälle. Suklaata sekoitellaan ja sulamisvaiheessa lisätään nokare voita. Sulaneeseen suklaaseen sekoitetaan esimerkiksi suolapähkinöitä, pilkottuja vaahtokarkkeja ja riisikakkuja. Pilkotut lakritsakuutiot toimivat myös hyvin. Seos kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään. Kovettuneesta suklaasta leikataan veitsellä sopivia annospaloja.
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Ilmakuivattuun kinkkuun kääritty broileri ja kuskus
Jatketaan vielä tällä kevyehköllä linjalla vajaan viikon verran. Naapurissa teurastetaan pari sonnia alkuviikosta ja sitten päästään itse asiaan, eli kunnon liharuokiin.
Marinoin broilerinfileitä yön yli soijakastikepohjaisessa marinadissa. Otin paistopinnan fileisiin paistinpannulla ja kiedoin ilmakuivattua kinkkua fileiden ympärille. Pekoni käy myös vallan hyvin. Laitoin fileet vuokaan ja 175 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
Keitin kuskuksen kanaliemessä pakkauksen ohjeen mukaan. Paistoin paprikaa, kesäkurpitsaa ja sipulia paistinpannulla pienessä määrässä öljyä. Lisäsin hiukan soijakastiketta, hunajaa, suolaa ja pippuria. Sekoittelin kasvikset kuskusiin ja that´s that. Maukasta ja suht kevyttä!
Marinadi broilerille
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl hunajaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 tuore punainen chili tai 1/2 tl kuivattua chilijauhetta
1/2 tl rouhittua mustapippuria
perjantai 6. helmikuuta 2015
Paella revisited
Tavoitteena oli tehdä toisinto Espanjassa testatusta paellasta. Täytyy sanoa, että osui kohdalleen ja maaliin meni! Tuoreilla simpukoilla ja ravuilla toki maku olisi ollut vieläkin parempi, mutta minkäs teet, kun niitä vaan ei saa näillä leveysasteilla.
Kaiken kaikkiaan homma oli helppo ja nopea. Annoksesta olisi riittänyt ainakin neljälle hengelle, sen verran iso satsi tuli. Maistuu varmaan hyvälle lämmitettynäkin.
Ensin pilkoin paprikan, sipulit ja tomaatit. Samalla laitoin lämpenemään kanaliemen kattilaan. Paistoin isolla paistinpannulla pippurilla, chilillä, persiljalla ja sitruunamehulla marinoidut broilerin fileesuikaleet. Siirsin kypsät suikaleet lautaselle odottamaan. Lisäsin pannuun öljyä ja laitoin mukaan hienonnetut sipulit ja paprikat. Kuullottelin niitä hetken ja lisäsin pannulle mausteet. Hetken kuluttua lisäsin riisin ja sekoittelin sen verran, että sahramin väri tarttui riiseihin. Kaadoin päälle viiniä ja hetken kuluttua pilkotut tomaatit ja kanaliemen.
Annoin seoksen kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia välillä sekoitellen. Lisäsin mukaan broilerin, simpukat, mustekalan ja ravut. Lopuksi lisäsin suolaa ja pippuria, sekä päälle koristeeksi silputtua persiljaa. Riisi saa olla napakkaa ja seos aika kosteaa. Mikäli näyttää siltä, että nestettä haihtuu keittämisen aikana liikaa ja seos alkaa kuivua, kannattaa lisätä kanalientä.
Paella
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 tomaattia
1 paprika
1 rkl oliiviöljyä
1 pussi paellamaustetta (1 tl sahramia, 2 tl savupaprikajauhetta, 1/2 tl kuivattua chiliä, 1 tl mustapippuria rouhittuna)
2 dl valkoviiniä
3 dl pitkäjyväistä riisiä
6 dl kanalientä
8 kpl kuorellisia simpukoita (rasia säilykesimpukoita)
8 kpl mustekalanrenkaita
8 kpl kuorellisia katkarapuja tms.
300 g broileria
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
2 rkl hienonnettua persiljaa
lauantai 31. tammikuuta 2015
Mustekalaa tomaattikastikkeessa
Käytiin espanjalaisella lounaalla paikallisessa ostoskeskuksessa. Tilasin ahneuksissani espanjalaisen munakkaan ja porsasta tomaattikastikkeessa. Vähempikin olisi riittänyt, mutta onneksi Kimmo auttoi ystävällisesti ottamalla osan munakkaasta.
Tomaattikastike oli erittäin maukasta ja porsaanliha mureaa. Kastikkeessa oli ainakin tomaatteja, vihreää paprikaa ja maltillisesti mausteita. Simppeliä, mutta maukasta.
Valmistin kastikkeen kuullottamalla kattilassa hienonnettua sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä. Lisäsin mukaan tomaattimurskaa, mietoja vihreitä chilejä, kuutioitua paprikaa ja mausteita. Keittelin kastiketta kasaan parikymmentä minuuttia. Kastike saa olla aika makeaa ja hiukan tulista. Lopuksi lisäsin tuoreet mustekalan palat ja sammutin lieden. Mustekalat kypsyivät hetkessä. Patonki toimii hyvin lisukkeena ja sillä on hyvä dippailla loput kastikkeet.
Mustekalan sijaan voi käyttää vaikka katkarapuja, broileria, porsaansuikaleita, chorizoa tai nauttia kasvisversiona ilman lihaa. Porsaansuikaleet ja broileri täytyy tietenkin paistaa ennen kastikkeeseen lisäämistä.
Tomaattikastike
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tölkki tomaattimurskaa (Mutti)
1 mieto vihreä chili siemenet poistettuna
1 paprika
1 tl savupaprikajauhetta
1 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
perjantai 30. tammikuuta 2015
Tapaslajitelma
Niin kuin aiemmin oli puhetta, tapa voi olla melkein mitä tahansa pientä naposteltavaa. Sovelsin Espanjassa maistamiani tapaksia kotioloihin. Leikkasin vehnäpatongista noin parin sentin paksuisia viipaleita. Päälle pirskottelin oliiviöljyä. Pintaan voi hieroa halkaistua valkosipulia. Patongin päälle laitoin ilmakuivattua kinkkua, juustoa ja grillattua paprikaa. Sitä pitäisi saada isommista kaupoista säilykkeenä. Parempi tulee, jos itse paahtaa paprikat uunissa mustaksi ja poistaa kuoren pois.
Toisten patonkiviipaleiden päälle laitoin oliivitahnaa ja kinkkua. Oliivit kuuluvat myös olennaisena osana suolaisiin naposteltaviin Espanjassa. Tällä kertaa käytin sieltä tuotuja valkosipulitäytteisiä vihreitä oliiveja. Maustamattomia sipsejä tarjottiin myös usein oluen kanssa. Patongin päällä tarjottiin myös graavilohta.
Paella
Voi hyvänen aika, että oli hyvää! Viimeisenä iltana käytiin syömässä espanjaisten juhlaruokaa. Otettiin mixed-paella kahdelle hengelle. Tarjoilija kertoi valmistuksen kestävän noin 20 minuuttia. Todellisuudessa valmistus kesti puoli tuntia, mutta siitä tiesi, että kyseessä ei ole mikrossa lämmitetty valmisateria.
Odotus kannatti. Tähän versioon oli laitettu kaikki mahdollinen, eli kanaa, kalaa, mustekalaa, rapuja ja erilaisia simpukoita. Koostumus oli täydellinen ja maku taivaallinen. Menee top vitoseen helposti. Tarjoilija ihmetteli, kun kahdestaan syötiin koko pannullinen. Lisukkeena oli aiolia ja patonkia. Kyytipojaksi pari isoa olutta ja se oli siinä. Lyllersimme kämpille päiväunille.
Yritän tämän huikean paellan toisintoa tässä lähiaikoina. Apua antaa Espanjasta matkaan lähteneet paellamausteet.
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Guacamole
Tää on kans helppo, mutta aika paljon parempi, kuin valmiit guacamolet. Hommaa kypsiä eli pehmeitä avokadoa. Poista kuori ja kivi. Hienonna haarukalla ja purista päälle limettiä. Kuutioi tomaattia, hienonna sipulia ja sekoittele. Lisää tuoretta chiliä, pippuria, suolaa ja sokeria. That's it! Naminami! Täällä tuntuis olevan sunnuntaina happy hour koko päivän!
Ribsit
Tää on helppo. Osta maustamattomia ribsejä eli porsaan kylkeä luilla. Hiero pintaan kuivamarinadia, esim. aiemmin mainostamaani Smoky BBQ marinadia. Laita ribsit uuniin vuokaan tai pellille 150 asteeseen. Vähennä lämpöä tunnin jälkeen 125 asteeseen ja anna muhia vähintään neljä tuntia. Itse olen pitänyt jopa 12 tuntia leivinuunissa hiipuvassa lämmössä. Kokeile pihdeillä kylkiluusta. Jos luu lähtee helposti irti, on liha valmista.
Paloittele kylkiluiden vierestä annospaloiksi ja voitele BBQ kastikkeella. Grillaa lihoihin pinta hiiligrillissä ja nauti!
Espanjalainen salaatti
En tiedä, onko tämä oikeasti espanjalainen salaatti, mutta ainakin käytin paikallisia aineksia. Pohjalle revin salaatinlehtiä. Päälle pilkoin tomaattia, kurkkua ja sipulia. Viipaloin keitettyjä kananmunia ja lisäsin ne seuraavaksi. Päällimmäiseksi laitoin sardiineja, oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa, pippuria ja ruohosipulia. Jopa vannoutunut lihansyöjä Kimmo otti reilun annoksen salaattia. Mission impossible completed!
Grillatut jättikatkaravut
Aamulla käytiin ihmettelemässä kaupassa rapuvalikoimaa. On siinä Suomipoika kummissaan, kun katselee rapujen kirjoa. Suurin osa näyttää tutuille ruokaohjelmista, mutta Espanja ei taivu muuhun kuin oluen tilaamiseen. Otin mukaan tällä kertaa tuttuja jättikatkarapuja. Ne ovat isoja! Kuitissa luki langustini ja hinta oli kuudesta ravusta 2,40!
Kämpillä tein marinadin, johon laitoin limettiä, chiliä, inkivääriä ja valkoviiniä. Lisäsin joukkoon suolaa ja pippuria. Rapuja ei tarvinnut laittaa vartaisiin siinä pelossa, että ne tippuisivat ritilän läpi hiilloksen. Pari minuuttia per puoli ja se on siinä. Uijui! Hyvä lounas.
Puolen päivän aikaan laitettiin ribsit uuniin. Ei niin Espanjalaista, mutta ribsejä ei vaan voi ohittaa, kun grillauskeli on kohdillaan.
lauantai 24. tammikuuta 2015
Pastaa ja simpukoita
Uu mama! Ostettiin tuoreita simpukoita. Ne ei maksa täällä mitään. Valkosipulia, yrttejä ja voita kattilaan. Simpukat joukkoon. Valkoviiniä päälle. Kaadetaan pastan joukkoon ja parmesaania päälle. Aijaijai! Tykkään!
Tapas tapas
Heräsin yöllä kylmällä kivilattialla. Palelsi aivan törkeästi. Ilmapatjatja oli aivan tyhjä. Siirryin sohvalle nukkumaan. Kimmo heräili puoli seitsemän aikaan ja tarjosi ystävällisesti mukuupaikkaa mukavasta parisängystä. Sain nukuttua pari tuntia ja herättyäni odotti mukava yllätys. Tapas-aamiainen oli katettu. Chorizoa, juustoa, pepperonia, munia, sipulia, marinoituja oliiveja, mustia tomaatteja, grillattuja sardiineja ja mietoja chilejä. Päivä lähti hyvin käyntiin.
Lähdettiin Zenian ostoskeskukseen shoppailemaan. Löytyi hienoja T-paitoja ja vaimolle pieni tuliainen. Alkoi hiukomaan, joten menimme tapaksille ja kahville. Otettiin porsaanlihaa tomaattikastikkeessa ja Espanjalaista munakasta. Hyvää!
Tulimme tähän lähikuppilaan, missä on wifi-yhteys. Oluen kanssa tarjoillaan tapaksia. Tapas on täällä mikä tahansa pieni suolainen syötävä. Ilmakuivattua kinkkua ja chipsejä tai lohta ja juustoa patongin päällä.
Nyt lähdetään kämpille tekemään simpukkapastaa. Siitä enemmän seuraavan kerran. Dos cervezas grande porfavor!
perjantai 23. tammikuuta 2015
Ihmettelyä torilla ja supermarketissa
Aamulla käytiin perjantaitorilla. Paikalle olivat saapuneet varmaan kaikki paikalliset ruuan tuottajat. Vihanneksia, juureksia, hedelmiä, yrttejä ja ja tietenkin lihatuotteita oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Tarjolla oli myös tietenkin churrosia, paikallista herkkua eli friteerattuja munkin tyylisiä herkkuja.Kotiinviemisinä meillä oli yrttejä, kasviksia, hedelmiä, vaatteita ja ilmakuivattua kinkkua. Erilaisia paikallisia viinejä olisi voinut ostaa noin 1,5 euron litrahintaan viiden litran kanisteriin.
Loput tykötarpeet menimme hakemaan supermarkettiin. Aika pian selvisi, että kalatorille ei tarvitse mennä. Kalatiski oli jotain aivan käsittämätöntä. Olen jo pitkään haaveillut tuoreesta sardiinista. Hetkinen, siinähän niitä nenän edessä onkin. What, löytyy merikrottia, kampelaa, eläviä hummereita, simpukoita, rapuja yms. I am in foodheaven!
Kaupasta lähti mukaan pussillinen simpukoita, sardiineja ja chorizo-makkaroita. Ja tietysti viiniä! Nyt lähdetään kokkaamaan! Perästä kuuluu!
torstai 22. tammikuuta 2015
Makumatkalla Espanjassa
Blogin suhteen on ollut hiljaista pari viikkoa, mutta kohta pärähtää eetteriin huikeita Espanjan makuja. Espanjalaiset ruuat ei ole vahvuuteni, mutta toivottavasti asia korjautuu seuraavan viikon aikana. Lähdin kulinaristi-ystäväni kanssa Espanjaan Torreviejaan tutustumaan Espanjalaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin. Ystävälläni on asunto Torreviejassa, joten hän tietää jo parhaat ruokapaikat ja torit, mistä saa tuoreita raaka-aineita.
Itse haluan ehdottomasti mennä kalatorille ja ostaa tuoreita mereneläviä. Tuoreet yrtit ja kasvikset ovat myös ostoslistalla. Viiniä kuulemma saa huomisilta markkinoilta vaikka omaan astiaan noin euron litrahinnalla. Näistä asetelmista on hyvä lähteä makumatkalle Espanjaan. Yritän päivitellä blogia nyt ahkerammin ja jakaa Espanjan makuja kaikille lukijoille. Palataan asiaan pian.
Itse haluan ehdottomasti mennä kalatorille ja ostaa tuoreita mereneläviä. Tuoreet yrtit ja kasvikset ovat myös ostoslistalla. Viiniä kuulemma saa huomisilta markkinoilta vaikka omaan astiaan noin euron litrahinnalla. Näistä asetelmista on hyvä lähteä makumatkalle Espanjaan. Yritän päivitellä blogia nyt ahkerammin ja jakaa Espanjan makuja kaikille lukijoille. Palataan asiaan pian.
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Porsaan ulkofilepihvit uunijuureksilla
Tässä on joutunut olosuhteiden pakosta kehittelemään hiukan vähemmän hiilihydraattipitoisia ruokia. Yllättävän hyvin olen niitä keksinyt ja ruuat ovat jopa maistuneet tosi hyville. Kastikkeen olen jättänyt tästä ohjeesta edellä mainitusta syystä pois. Porsaanlihan maustamisesta on tullut myös kysymyksiä, joten päädyin tällä kertaa tähän oikein maukkaaseen ja talveen sopivaan ruokaan. Alunperin oli aikomus tehdä porsaankyljyksiä, mutta en löytänyt niitä kaupasta. Päädyin sitten ulkofilepihveihin.
Porsaanlihasta saa maukasta hyvällä itse tehdyllä marinadilla. Variaatioita on lukuisia ja tällä kertaa tein soijakastikepohjaisen marinadin. Sekoitin marinadin ainekset pienessä kulhossa ja kaadoin sen pihvien sekaan tiiviiseen muovipussiin. Lihaa on hyvä marinoida vähintään kaksi tuntia, mutta paras lopputulos tulee, kun antaa lihojen marinoitua jääkaapissa yön yli.
Liha otetaan huoneenlämpöön vähintään tunti ennen paistamista. Paistamiseen käytin rypsiöljyä. Pannu saa olla kohtuullisen kuuma, kun liha laitetaan pannulle. Isompi määrä lihaa kannattaa paistaa useammassa erässä, ettei pannu jäähdy ja homma mene keittämiseksi. Tässä on hyvä muistuttaa, että jos ei ole väriä, ei ole makua! Tämä pätee kaikkeen paistamiseen. Pihvejä paistelin noin neljä minuuttia molemmilta puolilta. Lopuksi ripsautin pihvien päälle suolaa ja pippuria.
Uunijuurekset paloittelin sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja laitoin ne kulhoon. Päälle lorautin oliiviöljyä, hunajaa ja hiukan punaviinietikkaa. Lopuksi lisäsin mausteet ja pyörittelin kuutoita kulhossa. Kypsensin juureksia uunipellillä noin puoli tuntia 225 asteessa. Laskin lämpötilan 200 asteeseen ja jatkoin kypsennystä vielä noin 15 minuuttia. Maistoin punajuurta kypsennyksen loppuvaiheessa ja se tuntui sopivan kypsältä.
Marinadi
1/2 dl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
2 rkl tuoretta tinjamia hienonnettuna (kuivattu käy myös)
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 tl dijon sinappia
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl savupaprikajauhetta
Uunijuurekset
2 porkkanaa
2 pientä punajuurta
1 punasipuli
1 pieni lanttu
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl hunajaa
2 rkl hienonnettua tuoretta tinjamia
1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl suolaa
1/2 tl kuivattua chiliä
perjantai 9. tammikuuta 2015
Pestopastaa ja paistettua haukea
Pestopasta on hyvin yksinkertainen ja nopea valmistaa. Hyvän maun salaisuus on itse tehty pesto. Kaupasta saa valmiita pestokastikkeita, mutta niiden makua ei voi verrata itse tehtyyn. Pestopasta maistuu ihan sellaisenaan tai vaikkapa kyljysten seurana. Tällä kertaa löysin pakastimesta haukifileitä, joten paistoin ne pastan seuraksi. Olin poistanut hauesta kaikki ruodot ennen pakastamista. Paneroin haukifileet, mutta kyllä hauesta saa maistuvaa ilman panerointiakin. Aika monella on hauen suhteen epäluuloja, mutta ruodottomana ja oikein valmistettuna se on oikeasti tosi hyvää. Kannattaa kokeilla!
Itse teen peston morttelissa, mutta kyllä se onnistuu myös tehosekoittimella tai vastaavalla laitteella. Laitoin morttelin pohjalle puolikkaan valkosipulin kynnen ja pari kourallista tuoreita basilikan lehtiä. Sitten vain survotaan basilika hienoksi massaksi. Paahdoin kourallisen pinjansiemeniä kevyesti paistinpannulla ja lisäsin jäähtyneet siemenet mortteliin. Taas survotaan siemenet hienoksi. Joukkoon lisätään kourallinen raastettua parmesaania. Grana Padano käy myös. Tämän jälkeen lisäillään oliiviöljyä sen verran, että pestosta tulee sopivan kosteaa. Lopuksi lisätään joukkoon hyppysellinen suolaa ja mustapippuria. Joskus lisään sekaan myös sitruunamehua.
Haukifileet leivitin perinteiseen tapaan, eli ensin pyörittelin ne vehnäjauhoissa ja sen jälkeen kananmunassa ja lopuksi maustetuissa korppujauhoissa. Korppujauhojen sekaan laitoin suolaa, rouhittua mustapippuria ja hiukan savupaprikajauhetta. Parhaan lopputuloksen saa paistamalla fileet miedolla lämmöllä voissa. Tällä kertaa käytin oliiviöljyä paistamiseen ja hyvää tuli. Lopuksi lisäsin fileiden päälle hiukan suolaa ja sitruunamehua.
Keitin pastan hyvin suolatussa vedessä al denteksi, eli sopivan napakaksi. Pastassa saa olla hiukan purutuntumaa. Lopuksi sekoitin peston pastan joukkoon. Loraus oliiviöljyä ja ripaus raastettua parmesaania annoksen päälle antaa mukavan twistin.
Pesto
1/2 valkosipulin kynsi
1 ruukkubasilika
1/2 dl pinjansiemeniä
1 dl raastettua parmesaania
1/2 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
1 tl sitruunamehua
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Lohitartar
Lohitartar sopii hyvin esimerkiksi ruissipsien tai hapankorppujen päälle. Joskus olen laittanut sitä ohuiden rieskojen päälle ja kierittänyt rieskan rullalle. Veitsellä leikkaamalla pötköstä kiekkoja saa mukavia suupaloja vaikka illan istujaisiin. Tämä on superhelppo, mutta tosi maukas ohje. Lohen sijaan voi käyttää vaikka katkarapuja, hienonnettua kylmäsavulihaa tai vaikkapa choriso-makkaraa.
Yleensä käytän kylmäsavulohta, mutta graavilohi sopii hyvin myös. Lohi kannattaa laittaa hetkeksi pakastimeen, koska kalan hienontaminen on helpompaa hiukan jähmeänä. Kalasta poistetaan nahka fileerausveitsellä. Mikäli kala on jo valmiiksi siivutettu, hienontaminen pieniksi kuutioiksi riittää. Hienonnettu kala, smetana, tuorejuusto ja hienonnettu ruohosipuli sekoitetaan keskenään kulhossa. Mukaan lisätään mausteet ja lohitartar on valmista. Mikäli massa tuntuu liian paksulta, lisätään sekaan hiukan ruokakermaa. Yleensä suolaa ei tarvitse lisätä, koska kala on niin suolaista.
Lohitartar
150 g kylmäsavulohta
1 dl smetanaa
1 dl tuorejuustoa (esim. ruohosipulilla maustettua)
1 rkl sitruunamehua
1/2 dl hienonnettua ruohosipulia (kevätsipuli ja punasipuli käyvät myös)
1/2 tl rouhittua mustapippuria
ripaus kuivattua chiliä
loraus ruokakermaa tarvittaessa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)